Lukijani tietävätkin, että viime vuoteni oli minulle erittäin rankka. Jaksamiseni oli pahasti koetuksella, kun ensiksi menetin isäni ja pian sen jälkeen erosin vuosien parisuhteesta. Viime vuoden joululoma antoi minulle aikaa toipua ja rauhoittua. Huomasin pohtivani yhä useammin elämääni; millainen se on ja millainen haluaisin sen olevan. Tajusin, että minulla on kyllä paljon haaveita, mutta en ole tehnyt paljoakaan, jotta ne toteutuisivat. Monille haaveilleni, kuten perheen perustaminen, en voi yksin tehdä paljoakaan, mutta lukemattomille haaveille voin. Näin jälkikäteen huomaan, kuinka paljon olenkin kasvanut ja kehittynyt viime syksystä. Nykyään tunnen itseni ja rajani paremmin, ja pyrin määrätietoisesti elämään niin, etten joudu vanhana katumaan menetettyjä tilaisuuksia. Siitä syystä teinkin itselleni bucket listin , eli listan asioista, jotka haluan tehdä ennen kuolemaani. Vasta viime vuonna havahduin tosissaan siihen, kuinka rajallinen elämä oikeastaan onkaan. Voin vaikka jo huom
Olin jo lähes päättänyt hylätä blogini kokonaan. Mikäs se sellainen blogi on, johon ilmestyy uusi teksti kerran, pari vuodessa? Ei kovin hyvä. Minulla on muutamia aloitettuja luonnoksia kesältä, mutta ikinä en saanut kirjoitettua niitä loppuun. Viime päivinä kuitenkin miettinyt useammin, herättelisinkö vanhan kirjoitusinnon henkiin. Vaikka ihan omaksi ilokseni. Joten tässä sitä ollaan, kirjoittamassa uutta tekstiä kuukausien tauon jälkeen. Tauolle oli tosin ihan hyvä syy. Työskentelin viime kesänä Fazerin leipomossa 40h viikossa tehden ainoastaan ilta- ja yövuoroja. Onneksi olen hyväuninen, joten onnistuin helposti mukauttamaan unirytmini työaikoihin. Hankalampaa oli sopeuttaa sosiaalista elämää työhön. Tein vuoroviikoin iltavuoroa ja vuoroviikoin yövuoroa. Iltavuoron työajat sijoittuivat pääasiassa 16-24 ajalle, joten iltavuoroviikoilla en tehnyt mitään muuta kuin töitä. Pyöräilin työmatkat ja olin yleensä hieman ennen yhtä kotona, mutta unta sain vasta kahden ja neljän välillä. A